Tillbaka
21.3.25   |   Nyheter

Melkein 30 miljoonaa euro kulttuurille, taiteelle, koulutukselle ja tieteelle – suomenkielisetkin hakijat löysivät Kulturfondenin apurahat

Valokuvataiteilija Nayab Ikram saa työskentelyapurahan.

Svenska kulturfonden jakaa 29,5 miljoonaa euroa avustuksina ja apurahoina, joita myönnetään noin 1 600 saajalle. Tämä perustuu loka- ja marraskuussa jätettyihin hakemuksiin. Suomenkieliset toimijat hakivat ahkerammin apurahoja tänä vuonna.

Tämänvuotinen summa on kolme miljoonaa suurempi kuin viime vuonna. Apurahoilla edistetään ruotsinkielistä kulttuuria, taidetta, koulutusta, tutkimusta ja toimintaa Suomessa.

Täältä löydät kaikki myönnetyt apurahat. Apurahoja voi lajitella esimerkiksi alueen tai hakijan asuinpaikan mukaan.

Epävarma taloustilanne näkyy

Suuria avustuksia myönnettiin yhdistyksille, järjestöille ja yliopistoille, kun taas yksityishenkilöiden apurahahakemusten määrä väheni. Selkeää on myös, että yhdistykset ja järjestöt hakevat entistä suurempia tukisummia, jotka liittyvät usein palkkakustannuksiin.

– Taloudellinen tilanne aiheuttaa sen, että organisaatiot hakevat enemmän yksityistä rahoitusta ja meihin kohdistuvat odotukset kasvavat. Sitoudumme kuitenkin edelleen periaatteeseen, että emme korvaa julkista rahoitusta. Voi kuitenkin olla haastavaa tunnistaa, missä määrin hakemuksessa on kyse julkisen rahoituksen puutteen korvaamisesta, Kulturfondenin hallituksen puheenjohtaja Mikaela Nylander sanoo.

Mikaela Nylanderin mukaan on yhä yleisempää, että organisaatiot päätyvät niin sanottuun “hankehumppaan”.

– Kun perusrahoitus on epävarmaa, haetaan sen sijaan avustuksia uusille hankkeille, joilla katetaan organisaation juoksevat kulut. Tämä ei ole hyvä suuntaus, ei järjestöjen eikä rahoittajien kannalta, Mikaela Nylander sanoo.

Kulturfondenin toimitusjohtajan Sören Lillkungin mukaan monilla järjestöillä on paineita julkisen sektorin rahoituksen vähentyessä,.

– Samaan aikaan näemme hakemuksista, että monet haluavat palkata esimerkiksi toiminnanjohtajan. Ymmärrämme hankalan tilanteen, mutta emme mielellään lähde mukaan ammattimaistamaan järjestöä, kun se samalla menettää julkista rahoitusta. Infrastruktuurin rakentaminen rahastojen rahoilla ei ole kestävää, Sören Lillkung sanoo.

Suomenkieliset toimijat haluavat toteuttaa ruotsinkielisiä hankkeita

Hakemuksia tuli viime vuoteen verrattuna vähemmän, mutta avustusten summat ovat tänä vuonna suurempia. Hakemusten laatu parani, ja mukana oli entistä enemmän suomenkielisiä hakijoita.

– Useat täysin suomenkieliset tahot haluavat toteuttaa ruotsinkielisiä hankkeita tai toimintoja. Tämä on kehitys, josta olemme erittäin iloisia, sanoo Sören Lillkung.

Hakemuksissa yhteys ruotsin kieleen on kuitenkin edellytys, josta ei tingitä. On arvioitava, millaisia valmiuksia hakijoilla on toteuttaa ruotsinkielistä tai kaksikielistä toimintaa. Tekoälyn käyttö hakemuksissa voi vaikeuttaa tämän arviointia.

– Olemme pyytäneet hakijoita kertomaan, ovatko he käyttäneet tekoälyä hakuprosessissa ja miten. Monet hyödyntävät työkaluja, kuten ChatGPT:tä, hakemustensa parantamiseen tai kääntämiseen. Tämä tarkoittaa, että saamme parempia ruotsinkielisiä hakemuksia, mutta samalla voi olla vaikea arvioida, millaiset todelliset mahdollisuudet toimijalla on toteuttaa ruotsinkielistä hanketta, Sören Lillkung sanoo.

Melkein 11 miljoonaa euroa Uudenmaan toimijoille

Uudellemaalle myönnettiin noin 10,6 miljoonaa euroa, mutta avustusten hyödyt näkyvät kuitenkin usein koko maassa.

Uudellamaalla suuria avustuksia myönnettiin eteenkin yhdistyksille, järjestöille ja yliopistoille.

– Monilla kansallisilla yhdistyksillä ja järjestöillä on pääkonttori Helsingissä. Tällöin koko avustus kohdennetaan Helsinkiin, vaikka rahaa menee myös muualla maassa tapahtuvaan toimintaan, Uudenmaan asiamies Matts Blomqvist sanoo.

Täältä löydät kaikki Uudellemaalle myönnetyt apurahat.

Suuret summat tieteelliseen tutkimukseen Turun seudulla

Turun seudulle myönnetään lähes neljä miljoonaa euroa 252:lle apurahansaajalle. Sekä myönnettyjen apurahojen määrä että kokonaissumma ovat Turun seudulla suuremmat kuin viime vuonna. Kaksikielisyys ja vaikeat ajat näkyvät apurahansaajien keskuudessa.

Tänä vuonna suuremmat tukisummat menevät tieteelliseen tutkimukseen sekä Åbo Akademille että Turun yliopistolle. Myös yksittäiset tutkijat ja tohtoriopiskelijat saavat tänä vuonna lisää rahoitusta.

Rahoitusta saavat myös lukuisat paikalliset ja kansalliset kulttuuritoimijat, joiden kotipaikka on Turun seudulla. Useat hankkeet käsittelevät ajankohtaisia aiheita, kuten ympäristöä ja demokratiaa.

– Taide heijastaa aina omaa aikaansa, ja tänä vuonna näemme monissa taideprojekteissa merkkejä vaikeista ajoista, hakemuksia käsitellyt asiamies Åsa Rosenberg sanoo.

Noin kolmannes Turun seudun hakemuksista tuli uusilta toimijoilta, Rosenberg arvioi.

Pienin apuraha, 350 euroa, myönnetään opiskelijajärjestölle, kun taas suurin, 175 000 euroa, kohdistuu hankkeeseen, jolla tuetaan suomen ja ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen kehittämistä.

Täältä löydät kaikki tämän vuoden apurahansaajat Turun seudulla.

Taiteilijat kuin pörriäiset

Hakemusten määrä väheni tänä vuonna, erityisesti yksityishenkilöiden osalta. Jopa Vaasassa, joka on kasvava opiskelijakaupunki, hakemusten määrä on vähentynyt. Tämä on herättänyt kysymyksiä.

– Pohjanmaalla on perinteisesti ollut paljon korkeatasoisia taiteilijoita. Nyt näemme, että yhä useampi ruotsinkielinen taiteilija muuttaa pois Pohjanmaalta, sanoo Pohjanmaan asiamies Martin Enroth.

Varsinkin pienellä paikkakunnalla yhden tai kahden ammattitaiteilijan poismuutto vaikuttaa suuresti taidekenttään. Sama pätee päinvastoin – yksikin uusi taiteilija voi elvyttää paikkakunnan taide-elämää.

– Ajattelen pohjanmaalaisia taiteilijoita kuin pörriäisiä – heistä tulee yhä harvinaisempia, mutta niistä, jotka ovat jäljellä, halutaan pitää huolta, Enroth sanoo.

Pohjanmaalaiset toimijat saavat yli 3,9 miljoonaa euroa. Osallisuuteen liittyvät aloitteet, aktiiviset yhdistykset sekä alueen yliopistot ja korkeakoulut näkyivät erityisesti hakijoiden keskuudessa.

Täältä löydät kaikki Pohjanmaalle myönnetyt apurahat.

***

Lehdistötiedote

Melkein 30 miljoonaa euro kulttuurille, taiteelle, koulutukselle ja tieteelle – suomenkielisetkin hakijat löysivät Kulturfondenin apurahat